Päivänä muutamana olin tilanteessa, joka sai minut ajattelemaan luotettavuutta ylipäätään, mutta erityisesti luotettavuuttamme uskovina. Uskovina luottanemme Raamattuun ylimpänä auktoriteettina, Jumalaan huolenpitäjänä ja Isänä, pastoriimme seurakunnan johtajana, ystäviimme kanssa- ja rinnallakulkijoina, jne. Mutta mitä sitten, kun uskovan sanaan ei voikaan luottaa?
Raamattu nostaa useassa kohtaa esiin kuvauksia luotettavuudesta ja epäluotettavuudesta. Kuuluisin näistä "lupausten rikkojista" lienee Juudas Iskariot, joka petti ja kavalsi Jeesuksen. (Tämä kuvaus löytyy esim. Markuksen evankeliumin 14:stä luvusta.) Toinen samasta asiayhteydestä löytyvä tapaus on Pietari, joka hurskaasti vannoi, että vaikka kaikki muut loukkaantuisivat Jeesuksen, hän ei sitä tekisi. Kuitenkin jo samana yönä Pietari kielsi tuntevansa Jeesuksen. Eikä vain kerran, vaan kolmesti!
No. Jokainen meistä on rikkonut useammankin lupauksen elämänsä aikana. Luvataan olla paikalla silloin ja silloin, luvataan nähdä "pian" (ja nähdään vuosien päästä, jos silloinkaan), luvataan "soitella", sama juttu kuin edellä. Toiset rikkovat lupauksiaan enemmän kuin toiset. Miksi näin on? Miksi toisilla on enemmän kuin satunnaisesti tapana luvata asioita, joita he eivät kuitenkaan pysty (tai ehkä alunperinkään ole aikoneet) toteuttamaan?
Lupausten rikkomisen syitä?
Ehkä sinulla on ystävä tai työkaveri, jolla on tapana olla välittämättä lupauksistaan? (Toivottavasti et itse ole tällainen. Jos olet, niin olet suuren sisäisen remontin tarpeessa.) Mistä tällainen toimintamalli voi juontaa alkunsa? Varmasti siihen on moniakin syitä, mutta minulle tulee mieleen muutama.
Ehkä tällainen ihminen on saanut lapsesta saakka kohdata pettymyksiä pettymysten perään. Ehkä hänen lähimmät aikuisensa ovat kerta toisensa jälkeen luvanneet "leikkiä ja viettää aikaa kanssasi, kunhan saan tiskit tiskattua". Sitten tuleekin puhelu, jonka aikana unohtuu pienet hätäisesti päästetyt lupaukset. Ei niiden tarvitse olla isojakaan juttuja, kun ne toistuessaan vaikuttavat lapsen tunnemaailmaan ja sitä kautta myös lopulta hänen omiin toimintamalleihinsa.
Olkoon teidän puheenne ’kyllä’ tai ’ei’. Mitä siihen lisätään, on pahasta.” (Matteus 5:37)
Ehkä lupauksia runsaasti viljelevä yksinkertaisesti haluaa olla pidetty? Ehkä hän etsii hyväksyntää sillä, että lupaa esim. palvella tietyssä tehtävässä. Lupaus tehdä jotain lataa vastaanottajapuolelle odotuksia. "Hän on luvannut hoitaa tämän; minä voin siis edetä suunnitelmissani sen toisen henkilön kanssa, eikä minun tarvitse käyttää aikaa ja voimavarojani sen tilanteen selvittämiseen, mitä petetty lupaus toisi tullessaan."
Kunnes taas kerran tulee tieto, että "elämä on tullut eteen, en pääsekään paikalle" tai jotain muuta.
Voi olla, että lupaukset annetaan ja rikotaan vain, koska ei alunperinkään osata sanoa "ei". "Ei, en kykene siihen nyt." - "Ei, minun on silloin oltava kotona tekemässä ..." - "Ei, en voi luvata, koska..." . Ei-sana omassa sanakirjassa on hyvin hyödyllinen, mutta sitä täytyy joskus erikseen opetella käyttämään.
Lupausten rikkomisen hedelmä?
Joku sanoi, että lupausten rikkominen on nopein tapa kuihduttaa mikä tahansa ihmissuhde.
Ihminen, joka toimii epäluotettavasti, kylvää ympäristöönsä vain tyhjiä sanoja ja pettymyksiä. Ikävä seuraamus ajattelemattomasta lupausten viljelystä on luottamuksen murentuminen. Se tapahtuu aivan samalla tavoin niin henkilökohtaisissa ihmissuhteissa, kuin vaikka seurakunnan palvelutyössä tai palkkatyössäsi. Jos siihen mitä sanot ei voi luottaa, huomaat ennen pitkää, että sinut on "vapautettu" elämään elämää tykönäsi. Se ei välttämättä ole ollut tarkoitus, mutta niin vain on käynyt.
Surullisinta tällaisessa tilanteessa on se, että liian usein auliisti lupauksia jakeleva ei näe itse syytä, miksi jokin hänen ihmissuhteensa on katkennut. Liian usein hän kuvittelee, että hän on uhri, joka on yrittänyt kaikkensa ystävyyden/palvelutyön/työsuhteen eteen, mutta hänestä riippumattomista syistä elämä toistuvasti menee eri suuntaan kuin sinne, missä hän voisi lupaustensa jonon purkaa.
Ehkä kaikkein surkein ja kurtistunein hedelmä, joka lupausten rikkomisesta syntyy, on ihmisen itsetunto. Kun herää todella huomaamaan, että "minä todella lupaan paljon, mutta en useinkaan pysty pitämään lupauksiani..." - "Taas epäonnistuin, vaikka lupasin....".
Edellä mainituista Raamatun kohdista katkelmat tässä. Aina lupauksen rikkomisen seuraukset eivät tietenkään ole yhtä vakavia kuin mitä esim. Juudas sai kokea, mutta Pietarin tavoin niistä aiheutuu mielipahaa joskus moneenkin suuntaan.
Markus 14:20-21 Hän sanoi heille: ”Yksi teistä kahdestatoista, se, joka kastaa leipäpalansa vatiin minun kanssani. Ihmisen Poika tosin menee pois, niin kuin hänestä on kirjoitettu, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan! Parempi olisi sille ihmiselle, ettei hän olisi syntynytkään.”
Markus 14:71-72 Mutta hän rupesi sadattelemaan ja vannomaan: ”En tunne sitä miestä, josta te puhutte!” Samassa kukko lauloi toisen kerran. Silloin Pietari muisti sanat, jotka Jeesus oli hänelle sanonut: ”Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” Ja hän puhkesi itkuun.
"Mahdollisuus muutokseen"
Mikä olisi tehokas tapa alkaa muuttaa itseään suhteessa itse antamiinsa, täyttymättömiin lupauksiin? Ehkä tapoja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin, jokainen kun toimimme eri lähtökohdista ja tavoitteista käsin.
Joka tapauksessa itse ajattelisin, että kielen suitsiminen auttaisi hyvin moneen asiaan. Raamattu opettaa, että "kielellä on vallassaan kuolema ja elämä".. Uskon todella, että näin on. Kyse ei useimmiten ole fyysisestä kuolemasta, vaan siitä, että kielellä voidaan helposti tappaa toisen itsetunto, luottamus itseensä ja toisiin, ilo elämästä ylipäätään. Voit myös nitistää oman itsetuntosi lupauksilla, joita et syystä tai toisesta täytäkään.
Kielellä on vallassansa kuolema ja elämä: jotka sitä rakastavat, saavat syödä sen hedelmää. (Sananlaskut 18:21)
Jos tykkäät kuunnella podcasteja, niin olen tehnyt muutamankin jakson tästä aiheesta, kielen ja sanojemme vaikutuksesta ja voimasta. Niitä pääset kuuntelemaan esimerkiksi täällä: Spotify tai täällä: Apple Podcasts, tai videomuodossa täältä: Youtube.
Ihminen on kuitenkin ihminen enkä usko, että maailmassa on yhtään ainoaa sellaista, jonka ei tulisi tehdä parannusta jossakin asiassa. Jokaisella meillä on omat heikot kohtamme, eikä meistä tule valmiita ennen kuin taivaassa. On kuitenkin hyvä ja ihana asia jo omankin olemisemme kannalta, että pyrimme yksinkertaistamaan elämäämme, myös niiden "ylimääräisten" lupausten suhteen. 😉😁
