Luovuus Jumalan käytössä / osa 5

Blogissa ja podcasteissa on nyt käyty läpi viiden osan sarja aiheesta ”luovuus Jumalan käytössä”. Liikenteeseen lähdettiin siitä, että nykyisin olemme jatkuvan mediatulvan kohteena, jos emme tee radikaalia eforttia siltä välttyä. Päättelen teemaa kertomalla lopuksi pienen osan omasta tarinastani Jumalan kanssa. 🙂

Tähän postaukseen liittyvän podcast-jakson voit kuunnella esim. Acast-palvelusta, tai videomuodossa Laukkaavan Lampaan Youtube-kanavalta.

Mutta ensin ajatuksia mediasta ja #korona-ajasta. Media käyttää uskomattoman tehokkaasti hyväkseen mahdollisuuttaan ohjata yleistä mielipidettä haluamaansa suuntaan vain esim. otsikoinnin voimalla. Tästä hyvinä esimerkkeinä mm. pride-liikkeen hypetys, sekä Päivi Räsäseen kohdistunut, vainon merkit täyttävä ajojahti.

Missä määrin me itse, jokainen yksilöuskova, käytämme kuvaa ja ääntä oman viestimme perille viemiseen? On ollut todella ilahduttavaa (ja rohkaisevaa!) nähdä, mitä mennyt ”koronakevät” on saanut aikaan: seurakunnat ja yksilöuskovat ovat nousseet aivan eri tasolle av-viestinnän suhteen! Uskon vahvasti, että moni seurakunta ottaa nämä hyviksi koetut some-väylät vakituiseen käyttöön; näin ainakin meillä kävi! ❤️

Esimerkiksi meillä Mikkelin Vapiksella kevät synnytti täysin uudenlaisia tapoja olla yhteydessä seurakunnan ja seurakuntalaisten ulkopuolella: blogitiimissämme on 6 aktiivibloggaajaa, sekä vieraskynäilijä. Sen lisäksi seurakuntamme yhteydessä aloitti kolme uutta podcast-kanavaa, joista ”Laukkaava Lammas” siis on yksi. Neljäskin podcast-kanava on tulossa! Jo aiemmin käyttöön otettu seurakunnan Youtube-kanava on saanut viikottain uutta sisältöä kokoustallenteiden muodossa.

Tässä viimeisessä osassa haluaisin jakaa jotain siitä, miten Jumala minun kohdallani toimi, kun olin tullut uskoon ja olin ”hukassa” lahjoineni.  Kerron ihan konkreettisen esimerkin tilanteesta, jossa Herra näytti miten voin niitä käyttää Hänen viestinsä viemiseen.

Evankelioivat pienoishuoneet

Kuten jakson osissa on tullut esiin, Jumala voi ja haluaa käyttää aivan mitä tahansa meidän luonnollista lahjaamme. Omat harrastukseni ovat aina liittyneet jollain tavoin luovaan toimintaan, musiikkiin, kuvataiteeseen, käsitöihin, teatteriin…

Joskus ’90-luvun puolivälin jälkeen, kun Suomessa ei vielä tiedetty harrastuksesta juuri mitään, hurahdin miniatyyreihin. Olin mukana harrastuksen esiinnousussa Suomessa, sekä somen kautta, että toimittajana. Perustin myös ensimmäisenä suomalaisena kansainvälisen Miniature Roomboxes -ryhmän, josta kirjoitettiin mm. amerikkalaisessa alan harrastajien lehdessä. Voit siis kuvitella, että olin todellakin ”hard core” -ripitillaaja! 😎😄

Kun tuo sisäinen intohimo harrastusta kohtaan oli niin vahva, se tuli mukaan aivan joka paikkaan. Missä tahansa kuljin, oli aina mielessä mitä mistäkin voisi askarrella  pienoishuoneisiin. Muistan, että esim. virkkasin ompelulangasta 6 ’täyspitkää’ verhoa erääseen tuikkulyhtyyn samalla kun istuin bussissa tai odottamassa lääkärin vastaanottoa. Lasten kanssa leikkikentällä keräsin ”lattiakiviä” puutarhavajaan, minulla oli aina mukanani pieni pussi sitä varten.

Lopulta, kun olin tullut elävään uskoon, huomasin, että harrastus vei liikaa aikaa ja ajatusta. Minulla kuitenkin oli 2 pientä lasta, joiden yksinhuoltaja olin. Pyysin Jumalaa ottamaan ”tämän kamalan näpräyshalun kokonaan pois”, tai sitten käyttämään sitä Jumalan valtakunnan hyväksi…

’Keltainen Toukokuu’ – 1.Kor.3:6-7

Lekalla päähän Lontoon IKEAssa

No, ei nyt ihan konkreettisesti, mutta ei paljon puuttunutkaan! Kävi nimittäin niin, että olin siellä ystäväni kanssa. Satuin näkemään kivan, kolmen valokuvakehyksen paketin. Yksi kehys oli kirkkaan keltainen, toinen oranssi ja kolmas punainen. Tietenkin, vanhasta tottumuksesta, ”minitutkani” hälytti samantien: ”noihin voisi tehdä ihanat pienoishuoneet!”.

Samalla hetkellä kun otin paketin käsiini, jysähti (en osaa muullakaan sanalla tilannetta kuvata) ajatukseeni: ”USKO – TOIVO – RAKKAUS”. Tiesin heti, että tilanteessa oli mukana Pyhä Henki.

Kun pääsin kotiin, aloin työstää ensimmäistä kertaa elämässäni jotain yhdessä Pyhän Hengen kanssa! Kokemus oli todella ainutlaatuinen. Se ravisteli, ja silloin Jumala avasi minulle oven sellaiseen evankeliointiin, jossa en tarvinnut puhuttuja sanoja. (Joita minulla on usein ilmassa niin paljon, että välillä katoaa punainen lanka itseltänikin siitä, mitä olin sanomassa! 😄 )

Tuon ”triptyykin” tekemistä voisi kuvata eräänlaisella ’flow-tilana’. Se ei kuitenkaan ollut vain sitä, vaan siinä oli mukana paljon enemmän ja syvempi aspekti. Tiesin, mitä Pyhä Henki halusi minun tekevän, mutta vasta kun edellinen työvaihe oli tehty.

Ominaista silloin ja sen jälkeen tekemilleni evankelioiville pienoishuoneille on, että jokaiseen tulee jokin Raamatun kohta. Ainoastaan yhdessä työssäni ei sellaista ole, mutta siitä viesti kyllä selviää ilmankin! Kyseessä on ’Veripalvelu’, josta on pari kuvaa hiukan myöhemmin.

Pienoishuoneiden kanssa olen ollut mukana useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa (ja yhdessä sellaisessa Alankomaissa), sekä järjestänyt reilun 20 näyttelyä sellaisissa paikoissa, missä ”uskomattomat” ihmiset liikkuvat. Ts. ominta aluettani ovat olleet koulut, sairaalat, kirjastot, päiväkeskukset, iltapäiväkerhot, jne. jne.

Olen kiertänyt myös seurakunnissa ja seminaareissa ohjaamassa työpajoja teemalla ”Ota luonnolliset lahjasi yliluonnolliseen käyttöön”.

Jumala siis avasi oven aivan uuteen, kun vain muistin Häneltä sitä pyytää! Haluan rohkaista sinuakin siihen; Raamattu sanookin, että ”teillä ei ole, koska te ette ano”.

’Veripalvelu’

Kaksi tapausta

Eräänä kevätpäivän iltana olin lähikaupassa ostoksilla. Kassan vieressä näin ihanan kimpun tulppaaneja, ja ajatuksissani sanoin Jumalalle jotenkin tähän tyyliin: ”olis ihanaa saada tulppaaneja kotiin, mutta kun en koskaan henno niitä ostaa…” En ajatellut asiaa sen enempää, vaan menin valmistelemaan seuraavan päivän vierailua lasten iltapäiväkerhossa.

Olin saanut vierailukutsun seurakunnan lapsityön kautta. Minulla ei ollut autoa, mutta kerhon ohjaaja sanoi, että hän hakisi minut ja pienoishuoneeni aamupäivällä. Niin tapahtuikin.

Pakkasin työni kuljetuslaatikoihin. Joukossa oli yksi, jonka erityisesti koin ottaa mukaan; minusta tuntui, että Jumala tekisi jotain tuohon työhön liittyen, tai sen avulla. Jo edellisiltana olin laittanut sen näkyvälle paikalle, jotta muistaisin ottaa sen lähtiessä mukaan…

Kyse oli työstä, jonka nimeksi tuli ”De l’Amour”, ”Rakkaudesta”. Siinä on päivänkakkara, jonka jokaisessa terälehdessä lukee ”rakastaa”. Kukan varsi on paksu rautanaula. Maassa on pienistä rautanauloista muodostetun ristin lävistämä paperinpala, jossa Raamatun kohta Jes. 53:3-7.

’De l’Amour – Rakkaudesta’

Pääsimme kerhotilaan ja purkaessani laatikoita tajusin, että se YKSI AINOA TÄRKEÄ TYÖ oli jäänyt kotiin! Harmittelin asiaa ohjaajalle joka sanoikin, että voisin käydä hänen autollaan sen hakemassa. Niin tein…

Autossa oli vanha kasettisoitin, ja sen suulla puoliksi ulkona oli kasetti. Liikennevaloissa kotia kohti ajaessani en voinut vastustaa kiusausta, vaan tökkäsin kasetin pesään… Halusin kuulla mitä ohjaaja kuunteli! 😁 Jos olisin autossa pystynyt, olisin saattanut tanssia ripaskaa: heti kun kasetti käynnistyi, miesääni alkoi puhua aiheesta ”…kuinka paljon Jeesus on sinua rakastanut, että Hän vapaaehtoisesti alistui ristille ja antoi henkensä…” jne. Uskomatonta! Miten suuri Jumala!!!

Samassa kun kuulin tuon puheen aiheen, tiesin, että Jumala tulisi kohtaamaan nimenomaan tuota kerho-ohjaajaa. Siksi minulle tuli jo edellisiltana vahva tunne siitä, että juuri se työ täytyi olla mukana!

Kerroin siis lapsille evankeliumista pienoishuoneiden kautta. Ohjaaja seisoi lasten takana, minua vastapäätä huoneen toisella puolella. Olin päättänyt jättää tuon ”Rakkaudesta”-työn viimeiseksi. Kun kerroin työstä ja mitä materiaaleja ja esineitä olin siinä käyttänyt, kerroin samalla minievankeliumin. Vaikka puhuin ”lapsille”, osoitin sanani ohjaajalle, joka kuunteli kyyneleet silmissään… Tiesin ja näin, että tämä vierailu oli ”järjestetty” kerho-ohjaajaa varten. ❤️

Kun lopetin oman osuuteni, lähti pieni poika nopeasti huoneesta. Hän palasi pian, ja korkealla pidellen toi minulle sellofaaniin käärityn ihanan kimpun… tulppaaneja!!! 😍💐

Tässä on vain yksi esimerkki siitä, mitä Jumala tekee! Miten ihanaa ja ihmeellistä, että saamme olla Hänen käytössään tekemällä sitä, mitä muutenkin tekisimme; siis luonnollisten lahjojemme kautta!

Podcastissa kerron myös toisen tapauksen, missä Jumala puhutteli naista, joka oli päihdekuntoutuja. Kyseessä oli Ariel-pyykkipulveripakkaukseen tekemäni ’Enkelin pyykkipäivä’. 😎

Ihanaa kesää!

Podcastit jäävät nyt ”kesätauolle”, eli heinäkuu on ns. lomakuukausi. Silloin Laukkaava Lammas lataa akkuja, suunnittelee syksyä, ja lopettaa poukkoilun… mutta vain hetkeksi! 🙂

Kommenttisi: