Kuvista Kampalassa, 1/3

Saat lukea kuvismatkastani kampalaisessa peruskoulussa kolmen postauksen sarjana. Tästä lähtee eka, ole hyvä! 😎😍

Viime viikolla kirjoitin 3 kuukauden työrupeamasta Ugandassa. Postauksessa kerroin kirjoittavani myöhemmin kuvisopetuksesta, jota pidin 7-15 vuotiaille paikallisessa koulussa. Tosin ”kuvisopetus” on kahdellakin tavalla harhaanjohtava termi: 1) en ole opettajan tutkintoa suorittanut, ja 2) kun on parhaimmillaan 130 (elohopeaista) oppilasta, niin ei voi paljon opetuksellisesta lähestymistavasta puhuakaan! 😂

Alkuperäinen ajatukseni olikin lähinnä tuottaa uusia kokemuksia oman luovuuden parissa. Ennen Ugandan jaksoa olin ollut 5 kuukautta Alankomaissa. Opiskelin Nijmegenissä ammattikorkeakoulussa sivuaineena kokonaisuutta ’Art and creativity at social work’. Alankomaiden ja Ugandan välissä olin Suomessa vain vajaan 1,5 viikkoa, joten pääsin heti tuoreeltaan käyttämään Euroopassa oppimaani ugandalaislasten ja -nuorten kanssa! 👍

Alankomaista käsin olin laitellut sähköpostia Suomeen mikkeliläisille yrityksille. Tällä tavoin keräsin Ugandaan tuliaisiksi taidetarvikkeita lapsille. Todella hienosti mikkeliläisyritykset pääasiassa osallistuivatkin, ja sain tavaraa kokonaisen suuren matkalaukullisen verran. Vein Kampalaan siveltimiä, vesi-, peite- ja akryylivärejä, maalauspaperia, ym. taidetarvikkeita.

Laitan sinulle muutamia kuvia kuvistunneiltamme. Osa on otettu ihan ensimmäisiltä tunneilta, joissa siis oli tuo 130 lapsukaista, ja osa pienemmän porukan kanssa työskentelystä. Kolmanteen eli viimeiseen postaukseen kerään kuvia lasten ja nuorten tekemistä töistä. Voi että ikävöin Ugandaan takaisin… 💔❣️

englanninkielista tekstia liitutaululla
poika istuu piirtamassa tarkasti
luokkahuone taynna ugandalaisia lapsia
nainen ja nuori poika istuvat maalaamassa paperille
lapset esittelevat maalauksiaan
nuoria piirtamassa
nuorten luokka kuvistunnilla
kuvisoppilaita tyossaan

Comments

  1. BusySheep says:

    Joo se oli kyllä ihmeellistä, että jaksoivat niin hienosti aina keskittyä; en olisi uskonut kun eka kertaa luokkaan astelin! 😃 Kuvia lasten ja nuorten töistä tulee esille ensi viikolla, todennäköisesti keskiviikkona tai perjantaina.

    Olen joskus miettinyt näyttelyn pystyttämistä myös Mikkelin Vapikselle, mutta paperisia kuvia on hankala ripustaa. Pitäisi käydä kehyskaupasta hakemassa kehyksiä, mutta kun töitä on kuitenkin se satakunta, niin aika kalliiksi tulisi… Ja toisten töiden pois raakkaaminen taas ottaisi sydämestä! 💔😄

  2. Sinikka Laine says:

    Hyvinhän oppilaat ovat järjestyksessä kuvista päätellen ja vielä niin innostuneita. Taiteilijoiden töitä olisi kyllä mukava nähdä. 🤗

Kommenttisi: