Käpypitsimallin lukeminen

Käpypitsimallin lukeminen, vaihtoehtoja oppimistyypin mukaan

Oletko koskaan selvittänyt millä tavalla sinä opit parhaiten? Oppimistyylejä on monenlaisia, ja esim. Erilaisten oppijoiden liitto on tehnyt kompaktin koosteen eri oppimistyyleistä. Uskon, että sinäkin löydät sieltä itsesi.

Itse olen ehdottomasti visuaalisen ja taktiilisen oppijan ”sekoitus”, eli opin näkemällä visuaalisen mallin ja tekemällä itse käsin. Siksi minun on helpompi ymmärtää kuvallisia kaavoja kuin tekstiä. Kaikki Laukkaavan Lampaan ohjeet tulevat jatkossa olemaan pääasiassa kuvallisia tai lyhennetysti kirjoitettuja.

Ohessa olevalla videolla katsotaan ensimmäistä käpypitsimallia paperilla. Alta voit myös lukea pääasiat kuvallisen mallin lukemista ajatellen. Myöhemmin kirjoitan myös kirjallisten sekä lyhennettyjen kirjallisten ohjeiden lukemisesta. 

Kuvallinen käpypitsimalli

kapypitsimalli

Tästä kuvasta meille selviää, että olemme tekemässä rengasta (A), jossa on 3 nirkkoa. Niin ikään kuvassa näkyy, että jokaisen nirkon välissä on 3 kaksoissolmua (merkitty numeroilla ’3’).

Kaikissa kuvallisissa ohjeissa

  • renkaat merkitään joko ympyrällä tai soikiolla.
  • Numerot (esim. tässä kuvassa numerot ’3’) osoittavat kaksoissolmujen määrän.
  • Pikkuviivat merkkaavat nirkkoja.

Kun malli on laajempi (eli kun tehdään esim. koristetta tai korvista), niin siinä tietenkin on paljon ”ympyröitä” ja ”nirkkoja” sekä ”kaaria”. Tuolloin tekojärjestys on usein merkitty aakkosilla, eli A-kirjain tarkoittaa, että se osa mallia tehdään ensimmäisenä, sitten siirrytään B:hen, jne.

Alla olevalla videolla näytän, miten mallia seurataan. (Ja lupaan seuraavalla kerralla selittää vähemmän ja näyttää enemmän! 😍😉😅) Ensi viikolla tehdään pari – kolme helppoa mallia yhdessä!

P.S. Laukkaavan Lampaan ohjevideot on aina  myös tekstitetty suomeksi.

Kommenttisi: