Aikuisten virkkauskoulu Ugandassa

Ihmeellistä, miten jokin meillä niin tavallinen taito voi herättää niin paljon ihastusta jossain muualla…. Kesäkuussa kirjoitin siitä, miten Suomessa virkkaustaito on aivan aallonpohjassa. Sitä ei arvosteta juuri nimeksikään. Sanopa onko tässä maassa mitään muuta käsityötekniikkaa, joka olisi tullut yhtä valtavan harppauksen rikkauksista ryysyihin?! 😕

Kirjoitin myös ammatillisesta unelmastani työskennellä kehitysyhteistyöprojekteissa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Minulla oli mahdollisuus viettää Ugandassa Victoria-järven rannalla kolme kuukautta vuonna 2013. Olin opiskeluitteni vuoksi työharjoittelussa, ja suoritin harkan peruskoulussa ja eräässä seurakunnassa. Siellä jo vuosia aiemmin syntynyt sisäinen näkyni Afrikan mantereesta ”omana” paikkanani vahvistui entisestään. 😊

Opetin aikuisille virkkausta ja pidin lapsille kuvistunteja. Ensimmäisellä kuvistunnilla oli 130 oppilasta…

En tietysti osaa sanoa muista maista kovin tarkasti, mutta epäilisin, että joka puolella Afrikkaa on sama tilanne: mitä tahansa taitoja olet elämäsi varrella hankkinut, sitä voi Afrikassa hyödyntää! Itse työskentelin Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, silloin reilun 20 tuhannen ihmisen slummissa. Opetin aikuisille virkkausta ja pidin lapsille kuvistunteja. (Kirjoitan noistakin tunneista enemmän joskus lähiaikoina… Sen verran avaan aihetta tässä, että ekalla kuvistunnilla oli 130 oppilasta, ikähaarukka noin 7-16 vuotta…. 😅)

Virkkauksen opetus järjestettiin käytännössä koululla, tai vaihtoehtoisesti kirkkosalissa. Koulu ja kirkko sijaitsivat aivan vieri vieressä, rakennusten päätyseinät olivat noin 10 metrin päässä toisistaan. Rakennusten välissä ja takana kulki likaoja, ja kun nosti katseensa ojasta, parin kilometrin päässä näkyi Kampalan vilkkaan keskustan Hilton-hotelli… (Kontrasti oli melkoinen!) Ensimmäisinä virkkauskertoina paikalle tuli paljon kiinnostuneita, ja kaiken ikäisiä. Mukaan uskaltautui myös yksi teini-ikäinen poika!

Edessä oli ihan uusi maailma varsinkin, kun useimmilta puuttui tavallinenkin lukutaito! 

Vähä vähältä joukko pieneni, ja vain tosi starat jäivät paikalle oppimaan lisää. 😎 Aloitin opetuksen aivan alkeista! Jokainen sai paperia ja kynän, jotta oli mahdollisuus piirtää ”muistiinpanoja” kukin parhaan taitonsa mukaan. 😍 Kävimme luokan taululla läpi kansainväliset virkkausmerkit, ja opiskelijat jäljensivät ne papereihinsa muistinsa tueksi. Tällä tavalla heillä ei jatkossa ole vaikeuksia virkata kaavakuvan nähdessään. Edessä oli ihan uusi maailma varsinkin, kun useimmilta puuttui tavallinenkin lukutaito!

Silmukka silmukalta ja asiakokonaisuus kerrallaan sitten etenimme virkkaamisessa. Täytyy sanoa, että erittäin nopeasti he omaksuivat tämän uuden ”kielen”, ja oppivat tekemään siistiä, napakkaa käsialaa koruja virkaten! Ei voinut olla huomaamatta, että tälläiset käytännön taidot omaksutaan siellä kyllä todella nopeasti…

Kun sitä pikkupussia lähtee sitten viemään sellaisten ihmisten hyväksi, jotka asuvat jopa muovipusseilla katetuissa hökkeleissä, niin sitä tuntee itsensä aika mitättömäksi…

Virkkasimme koruja, lähinnä korviksia. Olin ennen Ugandaa asunut viisi kuukautta Alankomaissa, ja sieltä käsin olin järjestänyt Suomesta lahjoituksina virkkuukoukkuja ja ohuita lankoja, sekä taidetarvikkeita. Yleisesti ottaen yksityishenkilöt ja pikkufirmat lähtivät auttamaan todella innokkaasti ja mielellään, mutta eräs mikkeliläinen askarteluliike loisti raakarealismillaan… Sieltä sain ehkä 15 x 15 cm olevan pikkupussillisen jotain lankaa. Koska yksityisyrittäminen on kova laji Suomessa. No jaa. Kun sitä pikkupussia lähtee sitten viemään sellaisten ihmisten hyväksi, jotka asuvat jopa muovipusseilla katetuissa hökkeleissä, niin sitä tuntee itsensä aika mitättömäksi… Tuo pussi taisikin jäädä lopulta kyydistä kokonaan.

Yksi kehitysyhteistyöprojektien suurimpia haasteita on se, miten saada projekti jatkumaan sen jälkeen, kun sen käynnistäjät ovat siirtyneet toisiin tehtäviin ja useimmiten lähteneet jo maastakin. Jatkuvuus on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Olen kuullut, että tuo ryhmä on toiminut vielä ainakin pari vuotta sitten. Virkkaajien joukosta taitavana erottunut Lady suostui jatkamaan ryhmän ohjaajana sen jälkeen, kun minun aikani Ugandassa päättyi. Hän olikin ammatiltaan vaatturi, joten käsityöt kyllä sujuivat! Naisilla on virkkaustaidon kautta mahdollisuus pieneen lisäansioon, sillä toisin kuin Suomessa, Ugandassa taito ei todellakaan ole niin yleinen!

Tässä on sinulle joitakin valokuvia matkalta. Uganda on valtavan kaunis ja rikas maa, sen rikkaus ei välttämättä ole mammonassa, mutta sen luonto ja ihmiset ovat todella vertaansa vailla! ❤💛💚💙💜❤

nainen ja lapsi
virkkauskoulu
vasikka kirkkosalissa
virkkausluokka
kyltti
pikkupoika
pinkkipaitainen nainen pinkissa talossa
nainen tekee kasityota
mies ja harka
Mies istuu poydalla Niilin rannalla.

Kommenttisi: