Mutaa ja musiikkia – tavallisen naisen hyvinvointipäivä!

Mistä tiedät, että sinulla on juuri ollut hyvinvointipäivä? No siitä, että päivän päättyessä niin mieli kuin kroppakin on saanut annoksen jotain sellaista, jonka puuttumista ei ehkä olisi edes huomannut, mutta jonka saatuaan siitä tuntee tavatonta iloa!

Minun hyvinvointipäiväni kaari alkoi kotoa aamukahvipöydästä, jatkui parturi-kampaamoon hiusmalliksi ( = harjoituspää, ei mitään glamouria sinänsä! 😃), sieltä suoraan poikani viimeisen opiskelunäytön ”vapaaehtoiseksi avustajaksi” pianon ääreen, ja päättyi ihanaan koti-iltaan ikuisuusprojektiani värkäten!

En ole mikään parturi-kampaamopalveluiden suurkuluttaja, yleensä käyn silloin kun on olevinaan sitä ”ylimääräistä”. Viime viikolla ilmeisesti näin oli (vaikken kyllä yhtään muista mihin tämä arvioni on perustunut…?! 😳😅) ja kävin parturi-kampaamo Groovestylessa Mikkelissä. Siellä tuli puheeksi hiusmalliasiat, ja siten päädyinkin viikon sisällä samalle tuolille vielä uudestaan! 😀

Väri on ’pääasia’!

Ainakin tälläiselle ”taiteilijasielulle” värit yleensäkin ovat elämän suola ja sokeri! Innostuin ajatuksesta, että pääsisin kokeilemaan hiuksiin kasvivärjäystä! Teolliset hiusvärit ovat ihan hirveitä myrkkyjä, enkä ole enää vuosiin käyttänytkään niitä. Nyt kuitenkin oli ihanaa, kun sai jotain ”uutta”. Alla on kuva täysin käsittelemättömistä hiuksistani ennen värjäystä.

Groovestylessa oli siis menossa henkilökunnan koulutusaamupäivä. Oma luottokampaajani (nyt siis toisen kerran koko putiikissa vierailtuani! 😅) Rosalina istutti minut tuoliin, ja siinä zuumailtiin vähän ajatuksia lopputulemasta. Itselläni ei ollut muuta toivetta kuin että värjäyksen jälkeen ei tarvitsisi olla jatkuvasti värjäämässä tyvikasvua.

Värisekoitus koostui indikosta, cassiasta ja hennasta. Hiustenpesun jälkeen Rosalina laittoi lämmintä värimassaa hiuksiin kauttaaltaan. (Väri täytyy tehdä kuumaan veteen, joka hiusten alkupesun aikana ehtii sopivasti jäähtyä.)

Väri sai muhia hiuksissa tunnin ajan. Sen suojaksi laitettiin päähän lämpimällä vedellä kasteltu pyyhe. (Joka muuten kannattaa kiinnittää aina otsalle, ei niskaan: ainoa miinus käynnin tuloksena oli jumissa ollut niska.)

Märkä väriläjä plus märkä, niskaan sidottu pyyhe tunnin ajan kannateltavana on ehkä terveniskaiselle / -selkäiselle peruskauraa, mutta keski-ikäisillä leideillä voi olla jo toinen juttu!

Avainsanat: luonnonmukaisuus ja turvallisuus

Värinä käytettiin L’Oréalin Botanéa -sarjan tuotteita. Kun klikkaat sivulle, löydät sieltä sinisen napin ”Tekniset oppaat”. Sen takaa paljastuu Botanéasta pdf-esite. Botanéa-sarja on 100% kasviperäinen ja vegaaninen hiusväri.

Olen todella tyytyväinen lopputulokseen! (Kuva yllä.) Väri on hyvin lähellä omaa väriäni, mutta silti se on tuonut hiuksiin syvyyttä ja tasaisuutta. Jos joskus vielä otan kasvivärjäyksen, niin jätän varmastikin indigoa vähemmälle ja lisään hennaa, jotta sävy olisi vielä syvemmän kuparinen… ❤️

Groovestylen yrittäjä kertoi, että kasvivärit ovat tulossa liikkeeseen ilmeisesti piankin, mikäli niille on kysyntää. Minä sain ensimmäiset kommentit ja tiedustelut saatavuudesta jo heti julkaistuani tekovaiheesta kuvan Facebookissa.

Jos tykkäät värjäyttää hiuksesi ammattilaisella, ja luonnonmukaisuus ja turvallisuus kiinnostaa, niin ota ehdottomasti yhteyttä Groovestyleen! Liikkeen nettisivujen kautta on todella helppo varata aika myös netitse ja saat taatusti itsellesi sopivan ajan. Suosittelen lämpimästi!

P.S. Tämä postaus ei ole ns. yhteistyöpostaus, vaan halusin kirjoittaa Groovestylen palveluista ihan vaan ”kokemusasiantuntijana”!

Comments

  1. BusySheep says:

    Hei Sinikka, kiitos! Väreinä käytetään siis hennaa, cassiaa ja indigoa. Henna tuo ymmärtääkseni punasävyä ja indigo tietysti siniseen taittuvaa, mutta tuossa vaikuttaa myös cassia, josta mulla ei ole tarkempaa tietoa… Haluttua värisävyä / väriä saadaan muuntelemalla noiden kolmen osuuksia sekoituksessa.

  2. Sinikka Laine says:

    Hyvän näköuset hiukset sulla. Hyvä kun jaoit kokemukseksi. Mitä sävyjä luonnon värjäykseen kuuluu. Onko vain puna pohjaisia?

Kommenttisi: