Laiskottelun alkeet

Arvaa mitä? Laiskuus ja laiskottelu ei ehkä olekaan vain negatiivinen asia! Voin ylpeänä kertoa (kyseenalaisesta) kunniasta kuulua sukuun, josta löytyy Suomen ensimmäinen laiskuustutkija Jyrki Piispa! 😄 Muuten en sitä tietäisi, mutta satuin vuosia sitten näkemään Kymppiuutisten lopussa hänen haastattelunsa. Enkä ihan oikeasti tiedä edes olemmeko sukua, mutta kun Piispoja ei Suomessa nyt niin hervottomasti ole ja olemme samasta kaupungista, niin näin voisin olettaa… 😎

Onko laiskotteleva ihminen poikkeuksetta _laiska_?

Laiskottelu asiana käy oikein hyvin yhteen viimeaikaisten Leppoistamisen tutkimuksieni kanssa! Mitä luulet, voisiko laiskuus ja laiskottelu olla jopa aliarvostettua? Suhtaudutaanko siihen liian vihamielisesti tai peräti pelokkaasti? Mitä sinä ajattelet laiskuudesta? Onko laiskotteleva ihminen poikkeuksetta laiska, vai saako laiskotella myös yleisesti hyväksytyllä tasolla ja tavalla?

Onko esim. loma laiskottelua, jos jokainen asia lomanvietossa täytyy dokumentoida someen? Jos emme postaa lomakuvia nettiin, olemme vähintään jotenkin out-of-date, jos emme nyt ihan umpioutoja. Hirvee hiki, kun täytyy olla koko ajan valmiina (some-) palvelukseen, eikä voi tietää, kuka tai mitä kulman takaa tulee vastaan!

Olemme tottuneet siihen, että laiska ei saa olla; laiskottelu on melkeimpä rikollista tässä puuhakkaassa ja tavoiteaddiktissa yhteiskunnassa. Netti on pullollaan kirjoituksia siitä, miten laiskuutta voi välttää ja mitä voi tehdä kun se iskee, ettei se vahingossakaan saa otetta. Hei come on!!!

Laiskuuden olemus…. 

Mitä se laiskuus sitten on? Asia on sen verran syvällinen, moneksi muuntautunut, kollektiivinen ja globaali, että siihen on varmaankin mahdotonta vastata yhdessä postauksessa. On olemassa ”itäihmisten” laiskuutta, ja ”länsi-ihmisten” laiskuutta, jotka jo itsessään eroavat toisistaan. Ja tätä ajatusta voidaan soveltaa niin Suomen mittakaavassa kuin globaalissakin. Afrikkalainenkaan ”laiskuus” ei välttämättä ole ollenkaan sitä, miksi sen ensin tuomitsemme. Laiskuuden ilmiöt yleensä voivat olla kulttuurisidonnaisia, tai ne voivat olla täysin henkilökohtaisia. Ne voivat olla myös syy-seuraus -suhteisia.

Yleisesti ja ’suomalaisittain’ ajatellen mm. (näennäinen) välinpitämättömyys ympäröivästä elämästä, liikkeen ja ajatuksen poissaoleminen, tyhjyyteen tuijottaminen, kattoon syljeskeleminen ja asioiden kiertely ovat perinteisiä merkkejä laiskuudesta. Karkeasti ajatellen on ehkä totuttu siihen metaforaan, että itäsuomalaiset olisivat niitä letkeänlaiskoja suomalaisia, kun taas länsisuomalaiset eläisivät läpi elämänsä ahkerasti työssä ahertaen.

Voiko ”laiskuus” olla yhteiskunnan vaatimusten synnyttämä ilmiö?

No jaa. Mutta mietitäämpä asian kääntöpuolta. Miten elämä on muuttunut viimeisen 50-80 vuoden aikana? Onko se helpottunut? Totta kai on, paljonkin! Ensiajatuksella. Mutta se on tuonut mukanaan myös valtavasti henkisiä taakkoja ja henkistä pahoinvointia, kun kapasiteetti ei vain kaikilla tahdo riittää esim. työ- ja kouluelämän vaatimuksiin. On jatkuva kiire, aikataulutus on tiukkaa, vaaditaan enemmän, nopeammin ja tarkemmin.

Koulutusvaatimukset työpaikan saadaksesi alkavat monessa kohtaa hipoa taivaita. Kaikki keskittyminen saattaa mennä siihen, että selviät kaikista vaatimuksista. Vaatimukset tavoittaaksemme saatamme alkaa rakentaa minäkuvaammekin ulkoa käsin, jos itsetuntomme ei ole ihan kohdallaan.

Joudumme päivittäin käyttämään valtavasti energiaa kun pyrimme täyttämään vaatimukset, turhaudumme kun koemme että emme riitä, kärsimme univaikeuksista, huonosta ravinnosta (tietoisesti), kaikenlaisesta stressistä. On paljon henkisesti puolikuolleita, loppuun palaneita ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti jaksa.

Kysymys siis kuuluu onko meidän ihan oikeasti pakko täyttää kaikki aikamme tekemisellä, vai voisimmeko ehkä vähän löysätä ajatustamme laiskuuden ja laiskottelun puolesta? Väitän, että laiskotteluhetki per päivä maksaa kyllä itsensä takaisin tavalla tai toisella.

Kysymys on arvottamisesta. Kuinka korkealle arvotamme oman jaksamisemme sen sijaan, että heräämme aamulla ennen kukon pieraisua, viemme kupeittemme hedelmät hoitoon ja kouluun, juoksemme töihin, juoksemme töissä, juoksemme töistä ruokakauppaan ja suoraa tietä hakemaan lapset kotiin hoidosta/koulusta, laittamaan ruuan, tiskaamaan, siivoamaan, laittamaan lapset nukkumaan, lopulta kaatuaksemme sänkyyn lähempänä kuolemaa kuin elämää?

Jyrki Piispan tutkimusaiheeseen ja toivomaani sukulaisuuteen viitaten saattaisin ajatella, että ehkä tämä on sukuvika… Kun siis itsekin olen viimeiset kaksikymmentä vuotta yrittänyt terottaa lapsilleni, että mitä ikinä elämässänne teettekään, niin rakastakaa työtänne, mutta älkää koskaan antako työn olla elämässä numero yksi!

Kysyn vielä: 

Onko laiskuus ja laiskottelu aliarvostettua? Suhtaudutaanko siihen liian vihamielisesti tai peräti pelokkaasti? Mitä sinä ajattelet laiskuudesta? Onko laiskotteleva ihminen poikkeuksetta laiska, vai saako laiskotella myös yleisesti hyväksytyllä tasolla ja tavalla?

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Kommenttisi: