4/13: minimalistinen vaatekaappi

LEPPOISTAMISEN ABC, 4/13

Kolme tavua: A-PU-A. Jossain netissä luin aikoinaan ajatuksen siitä, että vaatekaapista löytyisi vain 30 vaatekappaletta… Kyse oli niin sanotusta kapselipuvustosta tai kapselivaatekaapista. Mutta siis come on! 😀 Suomessa jo vuodenaikojen suuri vaihtelu tarkoittaa sitä, että meillä on pakko olla suurempi garderoobi kuin vaikka Filippiineillä asuvalla kaverilla. Niin tai näin, kapseli-ajattelu auttaa varmasti pienentämään ylitsepursuavaa käyttämättä jääneiden vaatteidesi tulvaa!

Anna-lehden nettisivulta löytyy kapselipuvuston (tai kapselivaatekaapin) määritelmä, joka kuuluu näin:

Kapselipuvusto eli kapselivaatekaappi, englanniksi Capsule Wardrobe, tarkoittaa minimiin karsittua vaatekaappia, jossa on kuitenkin kaikki tärkeä.

Kapselipuvustoon valitaan 30–40 vaatekappaletta, mukaan lukien kengät ja takit. Värejä on kolme tai neljä. Kaiken pitää olla yhdisteltävissä keskenään, ja siksi mukaan valitaankin klassisia perusvaatteita, joiden tyylikkyyttä eivät trendit heilauta.

Huhtikuussa muutin pienempään kotiin, jossa kaappitilaa on yli puolet vähemmän kuin edellisessä kodissa. Olin kauhuissani ajatuksesta! Mutta kummasti se vaatevarasto vaan hupeni ja nyt lähes kaikki vaatteeni ovat sisällä, eikä varastoon tarvinnut viedä mitään. Ihan kapseliajatukseen en kuitenkaan taipunut, mutta vaatteistani ehkä neljäsosa löysi kuitenkin uuden osoitteen.

Tätä 13 postauksen sarjaa kirjoittaessani olen kuitenkin pikkuhiljaa alkanut ajatella, että voisin  edelleen tehdä karsintaa aika monellakin elämänalueella, eikä vähiten juuri vaatemäärässä… Mutta mitä hyötyä pienemmästä vaatemäärästä sitten olisi? Tässä joitain  löytämiäni pointteja:

Mitä hyötyä on pienemmästä vaatemäärästä?

  • Säästät aikaa. Kun valittavanasi on vain pieni määrä vaatteita joista asuja yhdistellä, ei tarvitse käyttää aikaa valtavan vaatemäärän penkomiseen tupaten täyteen ahdetussa vaatekaapissa tai vaatehuoneessa!
  • Omistat vain vaatteita, joista oikeasti pidät.
  • Kaappisi pysyy järjestyksessä, ja löydät sieltä heti sen, mitä tarvitset.
  • Jos lahjoitat vanhoja vaatteitasi, saat hyvän mielen.
  • Jos myyt ne, saat rahaa.

Miten onnistut vaatemäärän pienentämisessä?

Itse asiassa en voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä, koska en edelleenkään ole ”minimalisti”, ja kaappini tursuavat vaatteita yhä vieläkin! Mutta: tein äsken mielikuvakartan siitä, miten itse voisin käytännössä onnistua minimoimaan vaatemääräni, ja jaan sen tässä sinullekin.

SUUNNITTELE ENSIN! Vaikka suunnittelu voi tuntua tosi tylsältä, se maksaa vaivan lähestulkoon asiassa kuin asiassa. Ota huomioon ainakin Suomen suuret vuodenaikojen vaihtelut, ne pakottavat pitämään ainakin täysin erilaisen ulkovaatetuksen. Mieti myös mitä vaatekappaleita tarvitse toimivaan kokonaisuuteen saadaksesi vaatteet arkeen, juhlaan, töihin ja kotiin. (Itse jättäisin treeni- ja harrastusvaatteet surutta pois tästä karsinnasta. Niitä tarvitsee usein, ja niitä myös pestään usein.)

Määrittele oma tyylisi ja värimaailmasi. Värejä rakastavana tämä on minulle hankalaa, koska pukeudun usein hyvinkin ”mutu”-tuntumalla, eli tunteen mukaan. Joka tapauksessa, jos vain malttaa valita peruskarderoobiinsa vain muutamaa väriä, on vaatteita helpompi yhdistellä keskenään, ja käyttää värintuojina erilaisia asusteita ja koruja.

Sitten kaappien kimppuun! Tee 4 kasaa: anna pois, heitä pois, pidä ja ehkä. Jos olet ihan tosissasi tämän downshiftauksen suhteen, niin anna pois myös ”ehkä”-kasa! Sama juttu, jos huomaat miettiväsi jonkun vaatteen kohdalla hetkeä kauemmin.

Päätä, että kaikkien vaatteidesi on mahduttava sisätiloihin, eli niitä ei viedä talvi-/kesäsäilytykseen varastoon tai vintille. Ymmärrän, että viisihenkisen perheen taloudessa tämä todennäköisesti on melko mahdoton yhtälö, mutta pienissä yhden tai kahden hengen talouksissa täysin mahdollista.

Ja loppuviimeksi: laatu korvaa määrän. Jos vaatemääränsä onnistuu edes puolittamaan, niin jatkossa kannattaa satsata enemmän laadukkaiden vaatteiden ja asusteiden hankintaan. Vaikka kertahankintana kallis pusero voi tuntua tuhlailulta, niin joudut joka tapauksessa käyttämään saman rahan ja enemmänkin, kun ostat puhkikuluneiden ja virttyneiden vaatteiden tilalle tasaisin väliajoin korvaavan vaatteen.

Miten on sinun vaatekaappisi laita? Huutavatko hyllyt tyhjyyttään, vai pursuavatko vaatteet oven karmeista pihalle? Kerro ideoitasi vaatemäärän hillitsemiseen! 😊

Leppoistamisen ensiloikat Laukkaava Lammas otti täällä. Voit myös lukea lisää blogista Oh My Clumsy Heart, tai tilata seuraavat postaukseni, jolloin pääset maanantaisin jatkamaan matkaa Laukkaavan Lampaan kyydissä! 🐑

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Comments

  1. BusySheep says:

    Moi Marja!

    Marie Kondolla on paljon tosia hyviä ideoita ja neuvoja elämän leppoistamisen suhteen. Itsellänikin on tuo ensimmäinen (? se pinkki) Konmari-kirja, ja muuton yhteydessä lunttasin sieltä apua mm. kirjojen raakkaamiseen.

    Olet kyllä melkoiseen suoritukseen kyennyt, kun laitoit itsetehtyjä vaatteita ns. mäjelle! 👍 Minulla oli huhtikuussa sama tilanne, eli muutto isosta kaksiosta pienempään kaksioon. Vaatteita on edelleenkin ihan liikaa ja raakkausta on pakko jossain kohtaa vielä tehdä, mutta siitä voin itseäni onnitella, että se ullakon ja kodin välillä pari kertaa vuodessa tapahtunut ramppaaminen loppui kuin seinään! Nyt kaikki vaatteeni mahtuvat kuitenkin ihan sisätiloihin, hyvä minä! 👏😄

  2. Marja says:

    Vuosi sitten muutin pienempään asuntoon ja hävitin valtaosan vaatteistani. Myös ne vanhat paljonpidetyt itsetehdyt vaatteet, joita ei voi hävittää kun ne on itse neulottu/virkattu/ommeltu. Näistä aarteista otin valokuvia muistoksi, jotta hävittäminen oli helpompaa. Vuoden mittaan olen vielä jatkanut karsintaa ja nyt vaatteet talvitakkeja lukuunottamatta sopivat kahteen lipaston laatikkoon, tosin luin KonMarista vaatteiden säilytyskohdan ja sen avulla vaatteet mahtuivat aiempaa pienempään tilaan. Vaatteita on silti yli 30 ja värit mitä sattuu 🙂

Kommenttisi: